perjantai 7. marraskuuta 2014

Hengenvaarallista työtä!

Kainuun kollegat lahjoittivat aktiivisuusrannekkeen (Polar). Lahjaa vastaanottaessa kysäisin leikilläni mahtaako laite toimia sohvalla reflektoidessa. No eipä toimi, ei. Mutta kun se ei toimi toimistossakaan!

Aktiivisuusranneke kerää käyttäjänsä liikkeistä dataa, joka kuvaa käyttäjän aktiivisuutta päivän aikana. Laitteesen tallettuvat niin kulutetut kalorit, askeleet kuin aktiivisuuden astekin. Jossain vaiheessa tiedot voi purkaa titeokoneelle ao. ohjelmaan (flow.polar.com), jolloin saa tarkemman kuvauksen aktiivisuudesta, sen riittävyydestä ja mm. unen laadusta. Aivan mainio laite, joka kulkee mukana huomaamatta, mutta antaa tuiki tarpeellista tietoa silloin kun sitä haluaa.

Tämän laitteen tärkein  opetus minulle on ollut miten vaarallista  virkamiehen ja nimenomaan toimistossa työskentelevän virkamiehen  arki on. Jos tavoitetaso on 10 000 askelta päivässä, jää toimistotyöläisen päivän saldo kauas jälkeen, n. 5000 askeleeseen. Tämä toki sillä edellytyksellä, että jatkaa 'työpäivää'  sohvalla telkkarin ääressä maaten taikka istuen. Kaloreita ei kulu paria tonnia enempää. Tämähän on pitemmän päälle selvä työturvallisuusriski!

Raivaussahan rääkkääminen metsäpalstalla toi  18 000 askelta ja kaloreitakin paloi 1000 enemmän. Samoin toissapäivän lumityöt muine askareineen.

Joihtopäätös: Jatkuva toimistotyö, vuosikausia ja -kymmeniä tappaa varmasti liikunnan puutteeseen. Siihen ei muutama satunnainen portaannousu vaikuta yhtään mitään. Virkamiehen ei auta muu, kun nostaa pylly pois tyynyltä ja potaltaa pihalle!

Joutilaalla on sama uhka, joutilaisuus vie näköjään hautaan. Joutilaalla on kuitenkin etu puolellaan; Aikaa kuntoiluun on vähintäänkin riittävästi ja sen voi suorittaa itselleen mielusimpaan aikaan. Allepainetulla se tarkoittaa päiväsaikaa, illalla kun alkaa niin peijakkaasti jo letasta... Samoin tilaisuuksia aktiivisuuteen avautuu tietenkin useammin kuin 'työn orjalla.'

No, nahkurin orsillehan sitä kaikki aikanaan päädytään, mutta tarkoitushan onkin ehkä hankkia lisää elämää vuosiin jos ei niinkään hae lisää vuosia elämään. Jokainen laillaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti