Prseidentti Kekkonen sai väännettyä suomalaisille Kostamuksen kaupungin (n. 30 000 as.) koko infrastruktuurin rakennusurakan. Kostamushan rakennettiin pelkästään alueen rautamalmiesiintymän hyödyntämiseksi. Suomalaisille lankesi siis infran (tiet, rakennukset, yms.) rakentaminen. Venäläiset eli neukut, kuten heitä silloin nimitettiin, tekivät varsinaisen kaivoskombinaatin töitä. Kaupunki rakennettiin silkkaan korpeen vv. 1977-83. Alueella oli vain muutamia kalevalaiskyliä vanhoine tönöineen ja -ihmisineen.
Opiskelukaverini Arton isä oli yhden kolmesta Kostamusta urakoivan yhtiön, Kelo oy:n johtaja. Niinpä minäkin sain Arton avulla kelpo kesätyöpaikan Kostamuksesta kesäksi 1979. Kostamus sijaitsi vain 130 km:n päässä kotoani Suomussalmelta, mutta oli täyttä ulkomaata minulle, nuorelle opiskelijaklopille, jonka ulkomaankokemukset rajoittuivat Pohjois-Norjaan ja Ruotsiin.
Saavuimme Arton kanssa Kostamuksen keskeneräiseen kaupunkiin kesäkuun 1979 alussa. Kaupunki muodostui valtavasta suomalaisten parakkikylästä, jossa asui n. 5000 ihmistä. Kylässä oli lisäksi yksi euroopan suurimmista, ellei suurin ravintola ja toinen, pienempi, toimihenkilöille. Kaksi kauppaa oli myös: E-Osuusliike työväelle ja kuhmolaisen Rusasen kauppa toimihenkilöille! Sellainen oli luokkajako Kostamuksen työmaalla. Liikuntahallikin oli ja pururata.
Kostamus muodosti kokonaisen pienoisyhteiskunnan, jossa oli omat lakinsa ja poliisinsakin. Siis suomalaisilla oli; venäläisten touhuista emme juuri tienneet, eikä venäläisten kanssa saanut olla missään tekemisissä. Suomalaisten "poliisin" esimiestä kutsuttiin muuten Uhtuan nimismieheksi. Heillä oli oikeus pistää suomalaisia rettelöitsijöitä putkaan taikka pahimmassa tapauksessa ottaa Kostamus-passi pois, joka merkitsi samalla työpaikan menettämista ja pikaista palaamista kotisuomeen.
Minut merkattiin rakennusmittaporukkaan. Mittailin muun porukan kanssa kesän suuren autovarikon (pohjapinta-ala 100 x 200 metriä + parkkialueet) rakenne- ja tarkemittauksia. Muuten tuossa 200 metrin seinässä neukkujen antama toleranssi meille oli +/- 20mm! Heidän omat toleranssinsa olivat sitten aivan jotain muuta; Autokentällä oli satoja maan pinnan alapuolelle valettuja, kooltaan n. 3 x 1 m puolen metrin syvyisiä kaivantoja. Niiden päälle kuulemma autot ajettiin ja puhalletiin kaivantoihin kuumaa ilmaa että autot pysyvät talvella lämpiminä! Siis taivasalla, pakkasessa. Suuri maa, suuret energiavarat.
Työpäivät olivat pitkiä, aloitimme klo kuusi aamulla ja lopetimme n. 15.30 aikaan. Tarkoituksena oli tehdä perjantaipäivä sisään siten, että kotiin pääsi lähtemään perjantaina jo klo 12 aikaan. Tästä tuonnempana. Rahaa tuli niin, että ranteita pakotti; joka toinen torstai maksettiin ulkomaanpäivärahat (muistaakseni 600 mk) ja joka toinen varsinainen palkka, joka sekään ei kehno ollut, isompi kuin tuo päiväraha. Kaupassa tavara oli verotonta.
Se idänkauppamme sitten! Kuten sanottua, neukkujen kanssa ei saanut olla missään tekemisissä. No ketäpä se kielto haittasi; Hyvin nopeasti kävi selville, että maailman hienoimmassa sosialistitasavallassa vallitsee armoton köyhyys ja tavaranpuute. Siispä idänkauppaa käymään!
Ruplalla ei ollut mitään arvoa, eikä se ollut vaihtovaluutta, vessapaperirulla oli arvokkaampi kuin laatikollinen ruplia! Ruplien hankkiminen ei siis tullut kyseeseen. Valuuttana oli vodka. Vodka oli pakattu 300 gr:n pulloihin, joissa oli repäisykorkki, siis sellainen korkki, jonka vain me vanhemmat muistamme entisajan limsapulloista; sen kun avasi niin kiinni ei enää saanut. Vodkaa oli kahta lajia; punaetikettinen ja sinietikettinen. Punainen oli oikein hyvää, sinisessä maiskahti hieman ehkä tenttu...
Tavarasta siis oli pula, ja ruuasta. Karjalaisukko totesikin: "Kyllä se on niin, että myö näemme ihan nälkää täällä." Rohkeasti sanottu siihen aikaan! Halutuimmat kauppatavarat olivat huulipuna, sukkahousut, kalaverkot, kahvi jne. Niitä sitten vaihdettiin esim. kurssiin yksi huulipuikko = vodkapullo, hienoimmat sukkahousut = kaksi. Verkon liinoja ym. kalastustarvikkeita neukut tarvitsivat sen takia, että ympärillä oli kalaisat vedet, mutta verkon kukut olivat heillä tuohenkäppyröitä ja verkot tehty pumpulilangasta. Kahvikin kelpasi; kerran yksi mies joi koko pannullisen, eli 12 kuppia kahvia kerralla, kun sitä hänelle tarjosimme.
Pikkupojat päivystivät kaupan nurkalla ja kerjäsivät; "Anna markka, anna purkka!" Jos antoi niin kiitokseksi kajahti: "Haista v...u!" Suomalaisten duunareiden kielenopetus oli mennyt pojille perille.
Vain 15 vuotta myöhemmin, 1990-luvulla, peruutti viereemme Vuokatissa venäläinen 500-sarjan mersu. Kuskilta tipahti parkkipaikalle muutamia kolikoita. Poikani kysyi, saako hän poimia kolikot talteen? Edellinen muistelo kerjäävistä pikkupojista tupsahti heti päähäni; Miten vaihtelevaista ja nopeaa voikaan historin juoksu olla...
Antaisin väärän kuvan jos leimaisin koko Kostamushomman pelkäksi vodkanjuonniksi. Joutilaita juopotteluhommaan ei liikoja ollut, kaikki olivat työssä kiinni ja työajat edellä kuvatut. Jos ei ollu työtä niin ei ollut passiakaan! Jollain toki jäi se repäiskorkki auki, mutta muuten Kostamustyömaa oli suomalaisille ja erityisesti kainuulaisille kulta-aikaa. Lukemattomat talot rakennettiin Kostamuksesta hankituilla rahoilla Kuhmoon ja muualle. Vapaa-aikana Kostamuksessa urheiltiin, lenkkeiltiin ja levättiin. Joskus oli yya-henkiset tanssit tai kulttuuri-/ elokuvaesitys, jotka järjestettiin miliisin ja Uhtuan nimismiehen miehistöjen tiukan katseen alla. Liiallista kanssakäymistä ei sallittu, että kapitalistinen hapatus ei olisi levinnyt ympäri Karjalan laulumaiden. Myös kansanmiliisi valvoi siviilipuvussa. Onnistuin kerran jopa ostamaan kansanmiliisiltä hänen virkamerkkinsä (5 mk), mutta se lempo hävisi myöhemmissä muutoissa.
Parakkikylämme keskellä oli muutaman parakin rykelmä, johon meni pylväistä valtava määrä johtoja. Parakkien ikkunoissa oli tiukat verhot, eikä kukaan koskaan nähnyt parakkiin kenenkään menevän taikka sieltä pois tulevan. Siellä yya-kumppani kuunteli kaikki puhelumme. Kun puhelussa mentiin "aroille alueille" niin puhelu räpsähteli poikki, näin sain itsekin muutaman kerran kokea.
Neukuilla ei ollut mitään asiaa Suomeen. Ainoastaan tiukasti valvotut kulttuuriryhmät ja politrukit kävivät harmaina massoina maassamme kylässä. Mitään heillä ei ollut varaa ostaa ja kauppojakin arvelivat ihan lavasteiksi. Pekka Heikkisen edessä jonotettiin lauantaiaamuna puu-uunileipää. "Mitä tuossa jonotetaan", kysyivät bussilla ohi ajavat neuvostoturistit. "Leipää", kuului oppaan vastaus. Maine köyhästä maasta vain kasvoi!
Perjantaisin kymmenet bussit lähtivät viemään työväkeä viikonlopun viettoon. Busseja meni joka puolelle Suomea länsirannikkoa myöten. Omin silmin sain nähdä miten sen ajan bussi kulkee lähelle 150 kmh, kun vaan on tarpeeksi kiire. Kuhmon Alko oli ensimmäinen pysähdyspaikka -ei se neukkujen vodka tuontitavaraa ollut; rajalla oli yrmeänoloisia ukkoja kahdessa eri tarkastuspaikassa ja pelkkä naureskelu heidän edessään saattoi tuottaa passituksen viikonlopun viettoon takaisin omalle parakille ja opettelemaan hymytöntä rajanylitystä.
Nuorelle kesätyöläiselle Kostamus oli iloinen seikkailu, mutta luulenpa, että siellä vakituisesti työskennelleille ihmisille olosuhteet huomioiden leipä oli tiukassa ja jokaviikkoiset pitkät kotimatkat rassasivat varmasti vielä lisää. Maanantaiaamuna piti olla jo ruodussa, taisi kuitenkin olla että vasta kahdeksan aikaan...
Hyvää Uutta Vuotta kaikille, odotamme jännityksellä mitä tuleman pitää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti