perjantai 30. tammikuuta 2015

Alaskirjauksia

Talvivaaran omistaja yrityskäynnillä v. 2010
Innostuin muun kansan mukana aikanaan ostamaan Talvivaaran osakkeita. Talvivaaran kaivoksen piti olla se kauan kaivattu uusi sampo, joka jauhaisi rajattomasti rahaa Kainuunkin perukoille, loisi työtä ja hyvinvointia koko Pohjois-Suomeen.

Karismaattinen yrittäjä Pekka Perä totesi: "Bioliutous on yksinkertaisen miehen yksinkertaista hommaa. Niinkuin kompostia kääntelisi."  Tuollaisesta miehestä ja puheesta kansa piti! Lopultakin reipasotteinen ja varma patruuna, joka näyttää meille pimeydessä vaeltaville missä ne oikeat aarteet ovat, maan uumenissa, Kainuun kalioperässä. Pukeutuu ja kiroilee kuin kansanmies, tupakka roihuaa suupielessä.  "Ja nikkelin hintahan  nousee, niin kauan kun kaikilla maailman perheilä ei ole jääkaappia taikka autoa, nikkeliä tarvitaan rajattomasti ja sitähän Talvivaarasta löytyy". 25 vuoden kuluttua Talvivaarassa on 350 metriä syvä kuoppa ja osakkailla lompsat rahasta tiineinä!

Metsät hakattiin pois, pintamullat kaavittiin. Infraa rakennettiin, tehtiin rautatie, asema, teollisuuslaitokset ja lietealtaat. Urakoitsijoille riitti työtä. Osakeanti Lontoossa tuotti mittaamattoman kasan rahaa. Kaikki näytti hyvältä aina syksyyn 2012. Silloin alkoi vesi tulvimaan ja kipsialtaan mukana liukeni myös osakkeen arvo. Lopulta tuli eteen tosiasia; Homma ei toimi, ei toimi bioliutos, ei vesien säilyttäminen eikä edes niiden puhdistaminenkaan.

Pekka Perä totesi vielä viime syksynä: "Tämä on rahantekokone." Toisin kävi, toivottomaksi osoittautuva saattohoito oli jo  alkanut. Talvivaarassa on pahimman arvion mukaan 11 000 000 000 litraa, eli 11 miljoonaa kuutiometriä vettä, joka pitäisi puhdistaa ja purkaa jonnekin. Lisää vettä näyttää lumen muodossa tulevan koko ajan.

Valtion omistajayhtiö Solidium ilmoitti eilen alaskirjaavansa Talvivaaran osakkeet. Sehän tarkoittaa, että Solidium merkkaa kirjapitoonsa Talvivaaran osakkeiden arvoksi nolla euroa. Tänään luin, että Pekka Perä on kesän aikaan muuttanut Luxemburgiin, tehnyt avioehdon ja hakenut sen päälle vielä avioeronkin. Samaan aikaan julkaistiin uutinen, että Talvivaaran entisiä johtajia syytetään käräjillä tahallisista laiminlyönneistä ja ympäristön pilaamisesta. Heitä voivat aikanaan uhata sakot, jopa vankeus ja mittavat vahingonkorvaukset.

Pöljässä päässäni päättelen, että: a) Solidium on luopunut toivosta Talvivaaran suhteen ja b) Pekka Perä tekee omaisuusjärjestelyjä varautuakseen tuleviin korvauksiin -eli niiden maksamatta jättämiseen.

Johtopäätös: On alaskirjauksen aika. Pistän kirjanpidossani Talvivaaran osakkeitteni arvoksi tasan nolla euroa. Sille teolle nauraa kyllä kylän siatkin, mutta mitä isot edellä sitä pienet perässä :)

Tarinan opetuksia: Hyväuskoisia hölmöjä on maailma pullollaan. Se ei pelaa, joka pelkää. Varmakin sijoitusvinkki voi olla pelkkää höttöä -ja se juuri voikin.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Logariasmòs parkaló

Otsikko on kreikkaa ja tarkoittaa "lasku, kiitos".  Syriza otti kreikassa jytkyn. Nyt odotamme jännityksellä kenen maksettavaksi lasku jää. Samassa pöydässä ollaan kaikki joka tapauksessa. Mutta ovatko kreikkalaiset vessassa juuri silloin kun pitäisi vetää käteistä esiin? Maksaako laskun lopulta Alex vai Alexis?

Kefalonia 1984

DC 9-laskeutui Argostolin lentokentälle kesäkuussa 1984. Se oli ensimmäinen kokemukseni ihan erilaisesta maasta kuin Suomi. Ruotsia, Norjaa ja Venäjää kun ei lasketa. Siihen aikaan ei nuoret kierrelleet kaukoidässä reppu selässä, interraili olisi ollut jo kova juttu, mutta eipä sitä "joutanut", kun oli se ainainen työ ja työ. Jäljestäpäin ajatelleen olisi ehkä...no antaa olla

Tulikuuma aurinko iski naamaan heti lentokoneen ovella, lämmin Välimeren tuulahdus sieraimissa. Vuoria, ja oliivipuita näköpiirissä, edessä viikko Välimeren rannalla. Kainuun poika oli lomalla! Ja tuores emäntä kainalossa!

Hotelli oli Kefalonian pienen pääkaupungin Argostolin keskustassa, torin vieressä. Sieltä leijailivat herkullisten souvlakien sulotuoksut matkalaisten nokkaan. Yksi souvlaki maksoi 1,80 mk, halpaa. Valuutta oli drakma, meillä markka. Sattumoisin kreikassa oli vaalikamppailukin meneillään juuri tuolloin. Illalla se alkoi; paikalliset ajelivat autoilla ympäri toria, heiluttelivat eri puolueiden lippuja ja toitottivat torvia yömyöhään. Nea demokrati -huudot jäivät mieleen. Ihan kuin vappu kotimaassa, joka ilta.

Kreikkaa mainostettiin suomessa sukulaiskansana, ainoana rehellisenä välimeren maana, jossa turistia ei huijata eikä tavaroita varasteta. Uimarannalla vesi oli lämmintä, aurinko kuuuma, olut kylmää, palvelu erinomaista ja hinta murto-osa kotimaan hinnasta. Tosin vähän ihmetytti, kun kaljan hinta aleni kanta-asiakkuuden kehittymisen aikana melkein puoleen. Vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että ensimmäisissä taisi olla hieman ylihintaa.

Rannalla rattopojat potkivat palloa, pallo läheni hiljalleen vaaleanpunertavia pohjoismaiden neitoja. Lopulta, pitkän hivuttelun jälkeen, päästiin lähietäisyydelle ja juttusille. Kuuma lomaromanssi oli valmis kutemaan.

Eksottistakin oli, kun taksikuski pysäytti ja otti ventovieraita ihmisiä kyytiin asiakkailta lupaa kysymättä. Mutta perille päästiin ja hinta puolittui. Käytännöllistä. Retkellä Ithakan saarelle bussikuski nauratti lounaalla naispuolista opasta ja joi samalla pullollisen viiniä matkaevääksi. Sitten vaan pitkin vuoristoteitä niin että alppitorvet raikui, alamäessä kuski löysäsi koko vehkeen vapaalle ja jarrutteli pekällä jalkajarrulla. Pelotti, mutta onneksi tuulilasissa roikkuva pyhimyksenkuva suojasi matkalaisia. Kaipa niin, kun hengissä selvittiin.

Iltasella nautittiin illallinen. Tutuksi tulivat kreikkalaiset lihapullat, mousaka, kreikkalainen salaatti, tśatsiki ja monet muut pettämättömät herkut. Tarjoilija kahmi ranskaleipiä pöytään suoraan auton peräkontista. Päätypalat olivat mustana autonrasvasta, mutta sisäosat kuitenkin ihan puhtaita. Kali oreksi!

Eivät ne helleenit rahassa näkyneet silloinkaan kylpevän, kylissä elettiin perinteiseen malliin. Talot savitiilestä pykättyjä, katolla betoniraudat törröttivät pystyssä rakennuksen keskeneräisyyden merkkinä; Kreikassa ei tarvinnut / -tse?maksaa kiinteistöveroa jos rakennustyö on "kesken". Sähköjohdot roikkuivat pylväissä miten sattuu, pyykkiä pestiin käsin ja ruokakin taisi syntyä avotulella.

Mutta ahkeria he olivat. Ainakin se hotellimme tarjoilijapoika, joka aamukuudelta oli kaatamassa kahvia kuppiin ja iltamyöhällä Metaxaa lasiin. Jokaikinen lomamme päivä! Siivooja veteli huoneen kokolattimaton joka päivä märällä mopilla puhtaaksi! Oli taottava, kun oli sesonki meneillään! Talvella jouti huilailemaan. Turistien lihottamat kissat ammuttiin kuljeksimasta ja mentiin kotiin talvehtimaan.

Lyhyen viikon lopulla sinivalkoiset siivet saapuivat noutamaan marinoituneita suomalaisia matkaajia. Kone nousi ilmaan kohti kotimaan lyhyttä, sateista ja kylmää kesää. Rantarakastajat jäivät kentälle heittelemään lentosuukkoja ja ikusia rakkauden valoja. Osoitteita oli muistettu vaihtaa. Ja uusi romanssi odottelikin jo tullissa.

Jälkeenpäin olen käynyt Kreikan eri saarilla moneenkin kertaan. Ei minulla ole maan suhteen valittamista vieläkään. Ruoka on hyvää, serviisi pelaa, enkä ole kokenut tulleeksi huijatuksi kertaakaan. Sitä saa mitä tilaa, eikö niin, Tsipras?

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Vegaani

Puoli Seitsemän (TV1, ti-pe, klo 18.30-) on ihan kelpo ohjelma. Ainakaan se ei sisällä jatkuvia, masentavia talous-, sota taikka terroristiuutisia. Päinvastoin, vieraaan kanssa jutellaan mukavia, väliin näytetään iloisia välipätkiä, huumori kukkii jne. Tosin ohjelman taso on viime aikoina laskenut, mutta jospa parempaa olisi taas luvassa.

Varoitus: Tämä kirjoitelma sisältää kiellettyä markkinointia!

Keskiviikkona ohjelman vieraana oli Katariina Souri. Katahan tuli aikanaan kuuluisaksi suomalaisena Playboy-mallina. Toki hän sen jälkeen on tehnyt muutakin, juontanut, kirjoittanut kirjoja ja maalannut. Tässä ohjelmassa Kata ilmoitti ryhtyneensä vegaaniksi, siis ihmiseksi, joka ei syö mitään eläinperäisiä tuotteita. Tällä tavallaan vegaani suojelee eläimiä -omasta mielestään. Kata oli paikalla tapojensa mukaan huoliteltuna; erinomainen meikki, pirteä olemus ja siisti vaatetus.

Pari asiaa jäi kuitenkin vaivaamaan. Katalla oli tosiaan vankka meikki päällään. Tulikohan hän ajatelleeksi miten paljon kärsivät esim. meikinvalmistajien koe-eläinlaitoksissa olevat kanit, jotka viikosta toiseen istuvat mascarat silmillä ja huulipunaa huulillaan ahtaissa häkeissään vesissä silmin ja rohtuvin huulin? Kaikki vain sen vuoksi, että katakärkkäiset sun muut saisivat meikata itsensä edustavaan kuntoon.

Katalla näytti myös olevan nahkahousut(* jalassaan? Entisenä Mensan jäsenenä hän tuskin kuvittelee, että nahka tulee jostain nahkatehtaasta. Kyllä ne nahkapöksytkin muutaman eläimen hengen vaativat ja materiaali syntyy siinä lihantuotannon ohessa. Kata on muissakin yhteyksissä esiintynyt nahka-asussa, erityisesti moottoripyöräharrastuksensa aikaan. Eikä hänen kenkänsäkään taitaneet kumia olla?

No, tarkoitus ei ollut juuri Souria tässä läimiä, vaan antaa vain ajattelemisen aihetta. Samalla tämä olkoon pohjustuksena seuraaavalle:

* * *

En ole erityisen ympäristötietoinen, en sinne päinkään! Siihen aikaan, kun olin nuori ja kenties vielä vastaanottavainen, ei sellaisia termejä kuin ympäristötietoisuus, kestävä kehitys taikka vastuullinen kuluttaminen ollut olemassakaan, eivätkä nämä arvot liian tiukkaan ole myöhemminkään liimautuneet.

Siihen aikaan jäte- ja teollisuuvedet laskettiin surutta vesistöihin. Jokaisen asuintalon, liikkeen taikka teollisuusrakennuksen takapihalla oli polttouuni, jossa palavat roskat poltettiin taivaan tuuliin -suodattamatta. Palamaton jäte kipattiin kaatopaikoille lajittelematta ja valvomatta. Riistaverisimmät kävivät  haulikolla ampumassa kaatopaikoilla kukoistavia rottalaumoja. Autot savuttivat taivaalle suodattamatta rikkipitoista pakokaasua, joka pian sateli happosateena kaikkien niskaan tasapuolisesti.

Tupakkaa poltettiin kaikkialla. Työpaikoilla ja kotona sauhusi joka paikassa, ei siinä kyselty passiivisen tupakoinnin perään, annettiin palaa vaan. Oppikoulussa kärähdin kielletystä tupakanpoltosta. Kun menin hakemaan jälki-istuntolappua, opettajanhuoneessa leijui niin sankka savupilvi, että jälki-istunnon antaja piti etsiä käsikopelolla. Rehtori antoi koululaislippuvihon linja-autoon kodikkaasti piippu hampaissa.

Televisiossakin poltettiin; Jos puoli seiska olisi esitetty silloin, olisivat vieras ja juontajat pistäneet ohjelman aluksi tupakaksi ja mainostauolla olisi esiintynyt Marlboromies (joka muuten kuoli keuhkosyöpään). Ja: "Colt iskee  miehen makuun, 2.06 rasia". Hyvin ne muistaa!
Samoin Pekka Pouta osoittelisi matalapaineiden tuloa piipunvarrella, näppisi kosketusnäyttöä sillä ja välillä imaisisi leppoisat Clan-sauhut. Sitä varten pitäisi kehitellä erityinen kosketusnäyttöpiippu.

Nykyään tuollainen tuntuu absurdilta, mutta vain 40-vuotta sitten se oli täyttä totta.

Vaan ovatko ajat parantuneet? Nykyään tavaran määrä ja kierto on monikymmenkertainen 70-lukuun verattuna. Omasta mielestämme olemme vastuullisia kuluttajia kun kierrätämme ja vältämme saastuttamista. Samaan aikaan tilaamme netistä estoitta rättejä ja lumppuja, jotka on tuotettu lapsityövoimalla bangladeshilaisessa hikipajassa. Lapset, joiden pitäisi olla koulussa, ompelevat 12/6 meille halpa-arvoisia vaatteita, jotka kuljetetaan maapallon toiselle puolelle. Jos hikipaja syttyy palamaan, saattavat työntekijät palaa mukana, kun omistaja on pistänyt tehtaansa ovet lukkoon ulkopuolelta. So not, kyllähän kehitysmaissa lapsia riittää.

Toisaalla lapset kaivavat harvinaisia metalleja paljain varpain savikuopissan, että me saisimme jatkuvasti yhä parempia älylaitteita, jotka pyörittäisivät yhä useampia ja turhempia äppsejä aina vaan nopeammin ja nopeammin. Vanhat risteilijät ajetaan Intiassa rantahietikolle jossa miehet flipflopit (varvassandaalit) jalassaan alkavat polttoleikkaamaan niitä kappaleiksi. Jatkokäsittelystä emme tiedä mitään...

Olemme siis globalisaation lisäksi ulkoistaneet myös saastuttamisen. Mitäpä nuo kaukomaiden onglmat meitä haittaa, kunhan täällä elämme nyt ympäristöystävällisesti. Olemme kierrättäneet myös omantuntomme, se on puhdas -siinä taitaa olla suodatin?

Onko minusta siis tullut ympäristöuskovainen viherpiipertäjä? No ei tosiaan, kunhan urputan. Suosittelen kuitenkin kaikille Heikki Aittokosken kirjaa Narrien laiva. Siitä saa hieman laajemman käsityksen millaisen pallon mukana tässä oikein pyöritään.

*) Ps. Jos ne olivat animalian hyväksymiä meikkejä ja/tai keinonahkapöksyt niin Katalle pahoittelut  :)


maanantai 19. tammikuuta 2015

Ikänäköä


Tasan 42 vuotta sitten sain kuorma-auton ajokortin. Se oli suuri päivä se! Kaikkineen kortti maksoi 1060 markkaa, eli nykyrahassa n. 1300 euroa. Nythän vastaava maksaa kuulemma tuhansia euroja ja sitä varten joutuu suorittamaan melkein alemman korkeakoulututkinnon sekä vielä uusintakoulutuksia tuon tuosta. Meikäläisen nuoruudessa moottoiripyöräkortinkin sai samalla kun autokortin ja sillähän tuota mopoakin on osannut ajaa ihan asiallisesti...

ABC-kortin haltija joutuu kuitenkin käymään lääkärintarkastuksessa 50. ikävuoden jälkeen joka viides vuosi. Ja nyt se huki iski taas päälle. Tähän asti tarkastukset ovat sujuneet jouhevasti, mutta nyt ei kaikki mennytkään ihan niinkuin Strömsössä...

Lääkärin vastaanottoajan sai sujuvasti yksityiseltä lääkäriasemalta. Tohtori tutki kuuloa, keuhkoja ja kyseli muistin perään. Käski vielä piirtää kellon, ja siihen kellonajan 11.10. Sitten katsottiin näköä. Pään sivulta lähenevä kynä näkyi riittävän syrjästä. Näkötaulun edessä ne ongelmat alkoivat; ilman laseja en alimpia rivejä nähnyt, lasien kanssa kyllä. Lääkäri puhkui ja käski arvailla uudestaan.
(Muistan ajat, kun näin oppilaiden elektroniikkatöissä pienenpienen transistorin numerot ja vastusten värikoodit -ilman laseja tietenkin. Ja näkötaulusta joka numeron alanurkkaan asti. No lukulasit ovat olleet jo parikymmentä vuotta ja kaukolasitkin vsta 2008.)

Todistusta kirjoittaessa paljastuu karu totuus; jos olisin nähnyt vasemmalla silmällä yhden vielä pienemmän numeron niin lääkäri olisi antanut todistuksen moitteettomasta näöstä. Ja sillä selvä, mutta kun ei...

Ei muuta neuvoa, kun mennä kuvaamoon, ajokortiin tarvitaan vielä paperikuvat! Onneksi muistan, että myös passi vanhanee maaliskuussa. Samalla reissulla Kajaanin Digikuvapisteen rouva ottaa sähköiset kuvat passihakemusta (voi tehdä verkossa) varten ja lähettää ne suoraan viranomaiselle. Siellähän ne ovat, tekstiviesti vahvistaa asian.

Sitten vielä poliisiasemalle ja ajokorttihakemus sisään. Uusi kortti tulee aikaanaan, maksaa onneksi vain 12 euroa. Uudessa kortissa lukee: "Käytettävä silmälaseja kuorma-autolla ajettaessa".

Menin lääkärin vastaanotolle klo 9.25. Poliisiasemalta lähdin klo 10.28. Siinä välissä siis lääkärintarkastus, kuvat ja ajokorttihakemus sisään! Kyllä meillä Suomessa asioiden hoitaminen sujuu -tai ainakin Kajaanissa...

En ole ajanut kuorma-autoa vuosikymmeniin. Voisiko joku antaa minun ajaa kuorma-autolla edes vähän matkaa -kun on kohta tuo uusi korttikin? Ajaisin sitä silmälasit päässä :)

maanantai 12. tammikuuta 2015

Remppahommaa

Tarvitaan yksi uuttera emäntä ja yksi laiskanpulskea, joutilas ukko, ja remontti voi alkaa. Varoitus: Tämä kirjoitelma sisältää remonttiohjeita ja tuotesijoittelua!


Pientä pintaremonttia
Onhan siitä vuosia puhuttu; luonnonväriset -eli ruskeat- paneelikatot on maalattava valkoisiksi. Tähän asti olen onnistunut laistamaan homman kaikenmaailman, erityisesti työelämän kiireisiin liittyvillä, verukkeilla. Nyt on sekin tekosyy pois, joten soffalta joutuu nousemaan ja aloittamaan oikeat työt.

Pojan entinen huone ensin. Sieltä on tapetitkin vaihdettava, voe hyvä ihme. Tapettien poisto onnistuu, kun ostaa tapetinpoistoainetta (= tavallista liisteriä kymmenkertaisella hinnalla:). Sitä sitten sivellään seinään ja vedetän tapetti tyylikkäästi irti. No, meillä se lähtee postimerkin kokoisina kappaleina. Kyllä riittää urkkoa tapetinpoistossa! Mutta työ neuvoo tekijäänsä, kohta alkaa tapetti tippua vähintään puoli vuotaa kerralla. Listat myös irti -onkohan vanhoista mihinkään vai ostetaanko uudet?

Tapetin poiston jälkeen pestään paneelikatto maalinpesuaineella. On tiukkaa kamaa, sen kanssa saa olla varovainen. Ja huuhdellaan. Ennen maalausta ei onneksi tarvitse seiniä peittää, vain lattia. Tikkurilan paneelikattomaalia (K-rauta 113 eur, Prisma 99 eur / 9 ltr.) siveltimellä pintaan. Kolmeen kertaan. Suosittelen valitsemaan parhaan sivellinmallin (9, 95 eur.) ja siihen varren, jolloin maalaaminen sujuu maan tasalta. Mitä nyt koko ukko on kohta yltä päältä maalissa...

Tapetin valinta on iso homma. Värisilmästä löytyy sopivat ja yllätysyllätys; isännän valinnat voittavat. Ei muuta, kun rullat kainaloon ja hommiin. Tapetit  nousevat seinille vanhalla rutiinilla. Sitten vaan listat paikalleen, joo on taas kieroa nurkkaa ja sopimatonta jiiriä...

Seuraavana onkin keittiön, olohuoneen ja eteisen katot. Ensin keittiö ja eteinen. Pintojen suojaaminen on aivan älytön työ, joka paikka on peiteltävä muovilla. Kohta ei ole asiaa vessaan, jääkapille, eikä uloskaan. Ole siinä sitten...

Ja taas maalataan; kolmeen kertaan, välillä kuivatellaan. Haetaan lisää maalia ja muovia, syödään ulkona (siis ravintolassa). Maalaminen kestää toista tuntia, listojen  poistaminen, pintojen suojaaminen ym. kestää toista päivää!

Viikko tätä on nyt tehty, ollaan voiton puolella? Enää pitää maalata olohuoneen katto kolmanteen kertaan, listat on kanssa maalattava. Sitten vielä tyttären entisen huoneen katto, makuuhuoneen katto, listojen asentaminen, siivous, kalusteiden kantaminen paikalleen.... ei ole omakotiasukkaalla työstä puutetta.

Jokaiselle työhullulle suosittelen sisäkattojen maalausremppaa, sopivaa jumppaa sohvaperunallekin :)