Sunnuntaiaamuna lähdin ajelemaan jälleen kerran Hyrynsalmelle. Heinisuon risteyksen lähellä kaksi poliisia mittaili tien leveyttä, ojassa lojui kaatuneita valaisinpylväitä. Vasta iltapäivällä karmea totuus selvisi; nuorukainen oli kuollut liikenneonnettomuudessa, jossa kuljettaja oli tehnyt kaikki mahdolliset virheet, jotka tehdä voi. Mieleen nousivat edesottamukseni omasta mielestäni varmaotteisena kuljettajana 1970-luvulla.
VAROITUS: Tämä teksti sisältää toimintamalleja, joita kenenkään ei pidä koskaan toistaa!
Sain ajokortin tammikuussa 1973. Se oli sillloisen elämäni ehdottomasti onnellisin päivä. Olin niin motivoitunut ajotutkinnon sorittamiseen, että osasin ulkoa koko kysymyspatterin ja tein virheettömän ajosuorituksen. Ajokkina oli pyöreänokkainen Mercedes-Benz kuorma-auto mallia l-1113.
Isäukon auto (Morris Mailer 1300) alkoi saada kyytiä. Kaikki mahdolliset matkat piti taittaa autolla. Kouluunkin, vaikka matkaa oli vain vaivainen kilometri! Autolla oli päästävä, se oli ihan varma.
 |
| Keskellä ylpeä autonomistaja |
Miten pitkältä tuntuikaan postiautomatka autokaupoille Kajaaniin? Entäpä jos joku viekin autoni, sillä minunhan se selvästi oli alusta alkaen, minulle se oli tarkoitettu, eikä kenellekään muulle. Siellä se kuitenkin edelleen seisoi, himoittu ajoneuvo. Hintaa 2500 mk (2830 euroa). Kaupat tuli, varmaan myyjän kannalta jopa kiusallisen nopeasti! Kotimatka Ämmänsaareen oli yhtä juhlaa, nyt oli miehellä lopultakin omat rattaat alla!
Sitten alkoikin ralli. Kupla pyöri yötäpäivää kylällä ja sen ympäristössä. Välillä sitä piti huoltaa ja tutustua auton tekniikkaan. Vieläkin tipahtaisi moottori alas alle tuntiin jos olisi vain sopiva tunkki käytössä. Hitlerin viimeinen kosto maailmalle oli varsin persoonallinen kulkupeli; moottori takana, tavaratila edessä. Suorituskyky oli maltillinen; sanottiin, että ennen kiihtyy kuski kun volkkari. Mitään muuta turvavarusteita autossa ei ollut kun turvavyöt. Nekään eivät olleet automaattista mallia vaan joka kerta erikseen kiristettävät ja vain etumatkustajille. Rumpujarrut, joilla nykykuljettaja ajaisi seinään ensimmäisellä jarrutuksellaan. Renkaina autossa oli siihen aikaan isot 5.60x15 ristikudosrenkaat. Ja ne valot! Nykyään ei niin heikkotehoista taskulamppua kaupasta saa mitä oli volkkarin valot. Lämmityslaite oli niin heikko, että tuulilasi pysyi vaivoin sulana. Kaikki muut lasit olivatkin umpijäässä. Takapenkin alta tosin puhalsi niin kuumaa ilmaa, että kumikengät meinasi palaa suuttimen eteen.
Tuunaaminen kuului asiaan. Maalasin koko ajopelin pölynimuriruiskulla uudelleen vihreäksi. Vanteiden ulkokehät töläsin keltaisiksi ja sisäkehät mustiksi. Työpaikalta löytyi isoja Shellin tarroja, jotka saivat koristaa molempia kylkiä. Etu- ja takapuskurit piti tietenkin poistaa. Kuskille kampaajalla Mini Vogue-permanentti päähän, Lee Cooperit ja paksupohjaiset kompleksikengät jalkaan; Erinomaisen ottava yhdistelmä oli valmis kortteliin. No, samoin kuin kalamiehilläkin, varusteet olivat ykkösluokkaa, mutta saalis heikko...
Välillä auto piti katsastaakin. Katsastus tehtiin siihen aikaan kadulla! Katsastuinssi konttaili auton ympärillä, kurkisteli alle väänsi ja koputteli, murahteli itsekseen. Sateella sai auton helpommin läpi. Inssi kynsi korvallistaan, mutta leimasi lopulta rekisteriotteen. Katsastumies oli siihen aikaan iso herra. Jos sille alkoi kompeilemaan, ei varmasti päässyt läpi. Parasta oli leiman saatuaan vain häipyä konttorilta mahdollisimman liukkaasti.
 |
| Pohjoisen maisemia ihailemassa |
Muuanna kesänä saimme päännouseman lähteä lomamatkalle. Päämääräksi valikoitui Hammerfest, jonne matkaa Suomussalmelta oli pulskat 900 km. Ei siis matka eikä mikään pitkällä neljän päivän vapaalla. Mukaan lähtivät veljeni Pekka ja työkaverit Kyösti ja Tuomo. Matka sujui hyvin, ilta tummui elokuussa lapin perukoillakin. Yöpymistä varten olimme varanneet telttailuvarustuksen. Pimeässä pystytimme teltan jonnekin metsäautotien varteen. Satoi. Kyöstin kanssa nukuttiin teltassa, Tuomolla ja Pekalla oli sen verran hajua tulevasta, että he nukkuivat autossa(?). Telttamme oli nimittäin sattunut lanttopaikkaan. Aamulla, kun Kyöstin kanssa heräsimme, teltan lattialla oli kymmenisen senttiä vettä ja makuupussit kuten ukotkin litimärkiä. Paleli! Piti tehdä tulet.
Eihän ne puut mihinkään syttyneet. Onneksi mukana oli jerrykannullinen varabensiiniä. Humautin siitä sytykettä nuotioon, jolloin koko kanisteri leimahti tuleen. Autokin oli niin lähellä, että tuli kiire peruutta se loimuavan kanisterin ulottumattomiin. Nuotio syttyi mukavasti ja tuliterä jerry paloi mukana.
Lopulta saavuimme mustanpuhuva jerrykannu etukontissa Hammerfestiin. Tunnelma oli hyvä, nähtiin komeita pohjoisen maisemia, käytiin ulkomailla ja päästiin vielä takaisin Suomussalmellekin vaikka ainoan ajokortin omaavan kuskin vointi ei välillä Hammerferst-Rovaniemi ollut paras mahdollinen johtuen Hammerfestissa nautitusta mittavasta olutmäärästä.
Liukkaan kelin ajoharjoittelu järjestyi niin, että sopivan kelin tullen lähdettiin syystalvella Kiantajärven jälle ajelemaan. Jään paksuutta ei sen kummemmin ennakkoon mitattu, ajettiin vaan auto jäälle ja annetiin mennä. Mikä riemu olikaan saattaa auto täyteen vauhtiin ja sen jälkeen loppumattomiin luistoihin ja sladeihin! Väitän, että tuossa oppi auton hallintaa liukkaalla, harmi vain, että nykynuorille ei samanlaista mahdollisuutta ole. Omin päin jäälle ajelua en kenellekään enää missään nimessä voi suositella.
Varusmiespalveluunkin kupla kuljetti. Pimeässä pyhäillassa, käsikopelolla, vajavaisin nastarenkain tultiin Suomussalmelta Kainuun Prikaatille. Auto aina täynnä sotilaita. Jälleen parin viikon perästä volkkari kaivettiin kasarmin parkkipaikalta, lumet pois katolta, ryyppy kaasariin ja ei muuta kun lomille.
Lainaankin volkkari kelpasi. Kavereilla saattoi olla äkkinäinen tarve suojaisaan kuhertelupaikkaan. Mikäpä siinä, kun vaihdokiksi sain illan ajaksi alle esim. Hondan legendaarisen tuutin. (Moottoripyörä Honda CB 750). Siitä jäi sellainen kutka moottoipyöriin, että ei näy sammuneen vieläkään. Moottoripyörälle ei mitään erillistä ajokorttia ollut, autokortilla sai ajaa myös moottoripyörää ja 16-vuotias sai kortin suurimmillekin pyörille. Neljä tuttavaani kuoli moottoripyöräonnettomuuksissa muutaman vuoden aikana.
Lopulta kupla vaihtui toiseen -ja vielä kolmanteen. Viimeinen -OTF-14- palveli 80-luvun alulle asti. Minulla on ollut tähän mennessä 15 autoa. Jokaikisessä autokaupassa olen tullut enemmän taikka vähemmän huijatuksi, paitsi sen Micran kanssa, jonka ostin 400 eurolla ja myin viidellä. Autokaupoissa on varmasti mennyt rahaa hukkaan ainakin yhden henkilöauton verran. Enää en taida autoa ostaa -tyydyn entiseen. Tai ostaisin: kuplan isoserkun Porschen. Se ei kuitenkaan taida onnistua, joten olkoon se siellä unelmien lokerossa...
Nuorten haaveet ja toiveet eivät ole vuosikymmenten aikana muuttuneet miksikään; Oma auto, halu tien päälle ja sen suoma vapaus näyttää olevan ajasta ja paikasta riippumaton unelma useimmille nuorille ja monille meille vanhoillekin. Se on varsin ymmärrettävää. Valitettavasti moni kaunis unelma päättyy katastrofiin niinkuin taas viime pyhänä näimme. Minuakaan ei liikenteessä ole pelastanut ajotaito vaan myös jonkinlainen onni. Onnikaan ei enää auta jos kesärenkailla ajetaan ylilastissa sohjoisella tiellä mutkaan kaksinkertaista ylinopeutta. Vesi-ja ilma-aluksissa kapteeni päättää kaikesta. Myös autossa kapteenilla on harkinta-ja toimivalta. Sitä valtaa pitäisi käyttää autossakin eikä luovuttaa ulkopuolisille.
Turvallisia kesämatkoja kaikille!
