Pakolaista pierettää!

Eilen Oulun vastaanottokeskuksen pakolaisryhmä marssi Oulun poliisilaitokselle esittämään tyytymättömyytensä mm. vastaanottokeskuksen tarjoamiin aterioihin. Vastaanottokeskuksen menu on kuulemma aikalailla vaatimaton ja ruuat pahanmakuisia. Lisäksi maitopohjaiset ruuat ovat aiheuttaneet asukkaille vatsavaivoja johtuen maidon sisältämästä laktoosista, johon hienostunut arabialainen suolisto ei ole lainkaan tottunut. Ymmärtäähän sen, että ei ole ihmisen hyvä olla jos ruoka ei maistu, taikka jos maistuukin, seurauksena on mahan kipristelyä ja ilmavaivoja. Kiusallista ja harmillista. Onneksi oululaiset eivät sentään rössypottua vierailleen tarjonneet.

Itse olen innokas ruuanlaittaja, mutta silti kaukana kulinaristista. Tämä johtunee varmaan kainulaistaustastani; Kainuun ruokakulutturihan on maukasta, mutta vähistä aineksista koottua. Kukapa voisi esim. vastustaa juustoleipää lakkahillon kanssa taikka perinteiseen taikinajureen puu-uunissa tehtyä lämmintä ruisleipää, jonka päälle on levitetty aitoa voita.

Jos minut keittiöön päästää, saattaa tarjolle ilmestyä Kainuun keittokirjan helmiä: Pottumaitoa, pottupuuroa, vellejä, keittoja ja muita yksinkertaisia, mutta mielestäni erinomaisen herkullisia ja edullisia kotiruokia. Maitoa en paljaaltaan juo koskaan. Sen sijaan maitopohjaiset ruuat, kuten valkokastike pottujen kanssa on erinomaista herkkua. Jos siihen lisuketta kaipaa niin paistettu kala, esim. muikku on herkkua.

Mummut ja äitihän niitä parhaita kotiruokia laittoivat. Hautakorven mummu pyöräytti puuhellalla ohrajauhovellin taikka läskikäristyksen. Käristykseen sopi kastella keitettyä perunaa taikka leivänpalasia ja napsia ne sitten tirisevän rapean silavan kanssa menemään. Appiukko Kalevi onki purosta herkulliset tongot, jotka Saara-anoppi sitten paistoi rapeiksi. Vieläkin tulee kyynel silmäkulmaan, kun ajattelen nuoruuden aurinkoista hyrynsalmelaista sydänkesää, tonkoja ja pottumaitoa, joka oli keitetty uusista perunoista, lisukkeena vastapaistettu ohrarieska! Sunnuntaina syötiin aina riisipuuroa lounaaksi. Se oli perinteistä pyhäruokaa. Äiti laittoi usein karjalanpaistia pyhäksi. Isän en juuri nähnyt ruokaa laittavan, korkeintaan teki voileivän itselleen, sellainen oli maan tapa siihen aikaan.

Työelämään päästyäni söin muutamia tuhansia annoksia kouluruokaa. Oikeastikin pidin kouluruuista. Nykyään kouluruuan valmistajat tekevät kaikkensa, että kouluruoka on hyvää ja ravitsevaa. Tehtävä on vaikea; on otettava huomioon raaka-ainehankinnat, ravitsemussuositukset, ruuan valmistus, ulkonäkö ja tietenkin maku. Annoksen pitää syntyä parilla eurolla. Nuoret ovat ranttuja; ei tahdo kouluruoka maistua millään, eikä Oulussakaan asumista aloitteleville pakolaisille kouluruoka kelpaa. Maistuisikohan oman kouluaikani "tilhenliha" taikka sipatti puhumattakaan maanantaiaamun kaurapuurosta paremmin?

Ruoka-aineet eivät mielestäni ole ollenkaan kalliita; Kauppareissusta selviää hyvin alle kahdellakympillä ja niillä eväillä elää yksi ihminen jo useampiakin päiviä. Pitää vain olla omatoiminen ja katsella vähän hintoja. Huomenna taidan keittää posauttaa makkarakeiton. Citymarketista sai uunilenkin eurolla. Siitä riittää useampaankin ateriaan. Keittoon laitteleen tietenkin perunoita, porkkanoita, sipulia ja makaroonejakin. Kasvisliemikuutio maustaa liemen sopimoilleen.

Kotouttaminen on maahanmuutossakin avainasia. Kotouttaminen voisi sisältää vaikka yhteistä ruuanlaittoa ja tutustumista toistemme ruokakulttuureihin. Kuskusin kanssa voisi tarjoilla esimerkiksi paistettuja ahvenia, halal-lihan kanssa pottumuusia. Ja jos pierettää niin pierettäköön! Tyhjä ei paukahda.

Huomenna voi paukahtaakin:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100120449411_uu.shtml