Auschwitzin keskitysleiri sijaitsee n. 60 km:n päässä Krakovasta. Puolalaiset maantiet ovat mutkaisia ja mäkisiä, matkaan menee puolentoista tuntia. Sitten olemme keskitysleirin portilla. Ruuhkasta on helppo päätellä, että olemme tulleet varsin suosittuun matkailuokohteeseen, vuosittain täällä käy n. 1,2 miljoonaa matkailijaa.
Nuori oppaamme ottaa tilanteen haltuun; kuulokkeet korville ja leirille. "Arbeit macht frei", julistaa maailmankuulu portti. "Työ vapauttaa". Mitä ironiaa, kuten myöhemmin kuulemme. Lähdemme kävelemään leirille. Opas kertoo Auschwitzin tarinaa, miten saksalaiset perustivat ensimmäisen leirin puolalaisten sotilaskasarmeihin. Leirille kuljetettiin po. poliittisia vankeja, älymystöä ja eliittiä mahdollisen vastarinnan tukahduttamiseksi. Vangit pistettiin pakkotöihin, tuottamaan ruokaa isäntämaan armeijalle.
Leirillä on nyt museo. Katselemme vangeista otettuja kuvia, saksalaisen tarkasti kaikki vangit oli kuvattu, kortistoitu ja rekisteröity. Vangille tatuoidaan numero käsivarteen, nimeä ei enää ole. Kasvokuvan alla olevista päivämääristä selviää, että useimmat vangeista olivat eläneet leirillä vain muutamia kuukausia. Eipä ihmekään, kun olosuhteet ovat mitkä ovat; päivittäinen ruoka-annos 1500 kaloria (tarve 5000). Työtä tehdään aamuneljästä iltamyöhään, ympäröivät laajat maa-alat tuottavat ruokaa taistelevalle armeijalle.
Rakennuksiin on säilötty vangeilta takavarikoituja tavaroita. Varsinaisen juutalaisten massamurhan alkaessa Auschwitz-Birkenaun leirille tuoduilta juutalaisilta otettiin kaikki tavarat pois. Näemme vitriineissä mm. 2200 kg ihmisten hiuksia, 80 000 kenkää, tuhansia hiusharjoja ja silmälaseja, astioita, vaatteita röykkiöittän ja proteeseja, satoja jalakproteeseja ja muita tukia. Pieniä lasten kenkiä ja vaatteita on myös näytillä.
Eristyssellissä neljä vankia oli ahdettu seisomaan neliömetrin kokoiseen koppiin ilman ruokaa ja juomaa. Työtä on pitänyt tehdä normaaliin tapaan, sitten taas yöksi koppiin seisomaan kolmen kohtalotoverin kanssa. Pikaoikeus jakoi yläkerrassa kuolemantuomioita, jotka toteutettiin pihalla ampumalla saman tien. Voi vain kuvitella millaista ihnisen elämä on tuolloin ollut...tai ei osaa.
Leirin komentaja Rudolf Höss asui leirin vieressä kauniissa huvilassaan. Katsahtaessaan ikkunastaan hän näki vankileirinsä melkein kokonaisuudessaan. Oikealla oli ensimmäinen krematorio, josta nousi sankka ja pahanhajuinen savu tyyneen kesäiltaan. Perhe istui pihalla nauttimassa kesästä ja vankipalvelijan tuomasta kahvikupposesta. Mikäpä oli komentajan ollessa, kun homma toimi. Tosin, jos komentaja olisi nähnyt tulevaisuuteen, hän olisi takapihan läheltä tavoittanut silmiinsä myös sen hirsipuun, johon hänet hirtettiin v. 1947. Siinä se nyt seisoo vieläkin muistuttamassa, että paha saa joskus palkkansa.
Siirrymme shuttlella Auschwitz-Birkenauhun. Tämä tuohoamisleiri sijaitsee parin kilometrin päässä edellisestä ja oli tarkoitettu pelkästään siihen, että juutalaiset tapetaan maan päältä viimeiseen mieheen -ja naiseen. 140 hehtaaria peltoa, jossa satoja parakkeja. Jokaiseen parakkiin 700 ihmistä! Leirin reunalla kaksi kaasukammiota, joissa 24/7 tapettiin 1400 ihmistä päivässä, kummassakin ja lähistöllä oli vielä kaksi lisää.
Junat toivat ihmismassoja keskellä leiriä olevalle asemalaiturille, jossa SS-lääkäri yhdellä silmäyksellä totesi ihmisen kyvyn tehdä työtä ja jakoi käden viittauksella ensin naiset ja miehet erilleen, sitten työkykyiset ja -kyvyttömät erilleen. 35 % "pääsi" työhön, loput marssitettiin "suihkuun". Suihkuun menijöiltä otettiin ensin kaikki tavarat ja hiukset talteen -tuolla niitä nyt on museossa.
Kaasukammiossa mentiin ensin pukeutumishuoneseen, jossa vankien käskettiin riisuuntumaan alasti ja laittamaan tarkasti mieleensä mihin numeroituun lokeroon vaatteet jäivät, että osaavat ottaa omansa takaisin suihkun jälkeen. Toivoa luvatusta uudesta elämästä elätettiin viimeiseen asti? (Googlaa: Hope is the last thing that dies)
Seuraavaksi siirryttiin "suihkuhuoneeseen". Ovet lukkoon. Katossa olevista reijistä pudotettiin avonaisissa peltikanistereissa 5-7 kg ZyklonB- nimistä kaasua alas. Kaasuuntuva aine muistuttaa apulantarakeita. 20 minuuttia -tupakkitauko- ja kaikki olivat kuolleet. Tilojen tuuletuksen jälkeen vankien joukosta valittujen kapojen tehtävänä oli kiskoa vainajat ulos kaasukammiosta, ottaa vielä kultahampaat suusta ja kärrätä vainajat uuniin. Tuhkat leviteltiin viereisiin metsiin, paljon kätevämpää kuin haudata kokonaisia vainajia. Museossa on nähtävänä krematorion ihmistuhkaa lasisessa uurnassa. Hiljennymme.
Auschwitzissa surmattiin 1-1,5 miljoonaa ihmistä, oikeaa määrää ei tiedä kukaan.
Seisomme krematorion rauanioiden vieressä. Saksalaiset räjäyttivät molemmat laitokset lähtiessään ja ottivat mukaansa 56 000 vankia kuolemanmarssille länteen. Krematorioiden väliin on rakennettu muistomerkki, jossa on laatoissa muistokirjoitus kaikilla niillä kielillä, joita leirillä puhuttiin. Katsellaan ja ihmetellään ihmisen julmuutta.
Kävelemme hiljalleen parakkien välistä kohti kuolemanportiksi nimettyä Birkenaun vartioporttia. Portin tornissa parveilee matkailijoita kuvaamassa kuolemanleiriä. Siitä piti tulla puolet suurempi, mutta aika loppui natseilta kesken.
Mukava kuljettajamme odottelee jo, kohta päästään ilmastoituun, saksalaisvalmisteiseen autoomme kotimatkalle.
***
Illalla käppäilemme Krakovan vanhan kaupungin kujia. Mukava kaupunki ja maa tämä Puola. Kansojen sekamelska nauttii kauniista illasta, makkara ja liha käryää hiiligrilleissä, olutta. Ihmispatsaita, tanssijoita, muusikkoja. Kaikki hyvällä tuulella nauttimassa aurinkoisesta ja lämpimästä illasta.
Hotellin eteen pysähtyy musta Mercedes- pikkubussi. Pari pukupäällistä herraa nousee häärimään bussin ympärille. Tässä on jotain erikoista, tuumaan. Kohta autosta nousee pieni harmaahapsinen mies ja siirtyy viivyttelemättä hotelliin. Kuka, kysymme hotellin virkailijalta, joka tietääkin, että hän on kuuluisa amerikkalainen elokuvaohjaaja. Roman Polanski, tarkentaa joku.
Roman Polanski, mikä sattuma! Auschwitzin orpoja hänkin...terveisiä keskitysleiriltä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti