Tähtien tallailu Walk Of Famella saa riittää. Jeepin nokka kohti Hwy 101 ja baanalle. Tankkauksen yhteydessä liiviin tarttuu 200 vitamiinipilleriä hintaan 4,8 euroa. Cheap! Pimeä tulee Kaliforniassa tavattoman aikaisin, jo klo viiden aikaan joten on aika alkaa hakemaan yöpuuta. Typerä navigaattori hakee majoituspaikkoja pääosin takaapäin, joten eihän siitä mitään apua nyt ole. Täälläpäin ei valaista teitä, jokaisellahan on valot omassa autossan, joten suunnistaminen on astetta hankalampaa. Onneksi on kaksi navigaattoria, jotka molemmat näyttää eri suuntaan. Toiselle ei uskalla valittaa hänen suunnistustaitojaan...
Onneksi valokyltti "Madonna Inn" pelastaa. Ylihinnoitettu, sokerikuorutettu ja po. perhejuhliin ja nuorillepareille tarkoitettu, mutta aika tyylikäs (jos tykkää pinkistä:) majoitusliike saa kelvata. Aamulla tähystely terassilta paljastaa Kalifornian maiseman kauneuden ja kirkaana loistava aurinko palauttavat mieleen miksi tänne tulikaan lähdettyä. Ollaan San Luis Obispossa, paikassa, josta alkaa elämys.
Se elämys on Pasific Coast Highway number one. Useampi sata kilometriä Tyynenmeren rannalla ja vuoristossa mutkittelevaa tietä, maailman kaunein rantatie, sanovat. Ensimmäinen pysähdys tulee kuitenkin melko pian; Herra Hearstin linna kääntää suunnan sinne. William Randolph Hearst kyllästyi nimittäin telttailuun ranchillaan (250 000ha) ja pyysi luvan tehdä telttapaikalleen jotain pientä. Ja jotan pientähän sitä syntyy, kun rahaa on rajattomasti ja sitä muutamia kymmeniä vuosia oikein panee menemään (hearstcastle.org). Opaskin on mainio juttuveikko, joten ei tule aika pitkäksi.
Ykkösellä pitää pysähtyä usein. Meren tyrskyt, mahtavat vuoret ja rannalla downsiftaavat merileijonat ovat silmänruokana. Tyrskyissä taistelevat myös lukuisat lainelaitailijat. On lauantai ja koko kalifornian populaatio (n. 38 milj.) on lähtenyt luontoon. Ilmakaan ei ole kehno, aurinko paistaa ja pariakymmentä hipova lämpötila helliin ikääntyvää ruppia. Kaliforniaa parempaa asuinpaikkaa on vaikea kuvitella. Jos on vakaat tulot...
HWY 1 menee nopeasti vaikka mutkissa monasti omat perävalot näkyvät. Muistelen samalla aiempaa matkaani tänne. Silloin mentiin harrikalla ja toiseen suuntaan, joka muuten on se parempi suunta, pohjoisesta etelään siis. Sai raskasta pyörää väntää mutkasta mutkaan, mutta hauskaa oli.
Carmel. Erikoinen pikkukaupunki, rikkaita ihmisiä, kalliita tuotteita, eikä parkkipaikkaa, kaikki varattu. Kunnanjohtajana aikoinaan herra Clint Eastwood, eipä nähty Kimmoa nyt..
Oli kuitenkin vielä yksi parkkipaikka, kaksi tuntia. Miten ne muuten valvoo tuota pyäsköintiaikaa, kun ei ole kiekkoja? Elektronisesti, lukee kilvessä. Täh? Meatloaf -sandwich Carmelissa naamaan ja nokka kohti San Franciscoa.
Tankkaus onnistuu ja matka jatkuu. Tunnelma tihenee, kun lähestymme San Franciscoa, moottoritie on kuuma; kuusiskaistainen, mutta silti meille kaikille riittämätön, vaikka on jo lauantai-iltapäivä pitkällä.
Trivago (www.trivago.fi) osoitti edullisimmaksi ja sopivimmaksi majapaikaksi esikaupungin Hiltonin(!). Tänne päästään ja pari päivää San Francisocossa voi alkaa...
Ps. Lempo, kun tästä iPadista ei saa kuvan kuvaa tähän blogiin, vaikka ollaan Piilaaksossa, laitteen syntysijoilla....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti